Usein ruokakauppaan lähdetään kiireessä ja nälkäisenä. Ne ovat kaksi pahinta asiaa, jotka yhdistettynä toisiinsa saavat ihmisen ostamaan ruokakaupasta kaikkea vääränlaista ruokaa. Ruokaa, joka kuluttaa elimistöä ja rasittaa kukkaroa. Hyvä suunnittelu auttaa pysymään terveellisessä ruokavaliossa ja jättämään turhat houkutukset ostamatta.

Joka viikolle ei ole pakko olla aivan tarkkaa ateriasuunnitelmaa, mutta hieman tulevien päivien ruokia kannattaa kuitenkin miettiä etukäteen. Kun suunnittelee ateria etukäteen, niin kaupasta tulee ostettua vain tarpeellisia ruoka-aineita. Kauppojen tarjouksiin ei kannata hurahtaa saman tien. Kannattaako esimerkiksi ostaa monta kiloa banaaneja kun ne olivat tarjouksessa ja loput sitten mädäntyvät? Vai kannattaako ostaa vain se määrä banaania, joka perheessä oikeastikin kuluu? Niin voi säästää jopa enemmän, kuin hyvää banaanitarjousta hyödyntämällä.

Kannattaa käydä omassa tutussa kaupassa, niin sen valikoimat tuntee jo entuudestaan  ja ostokset on sieltä helppo tehdä.

Kannattaa tehdä itse ruokaa, jolloin pystyy parhaiten päättämään, että mitä raaka-aineita suuhunsa laittaa. Kannattaa myös valita ruoka-aineita hieman sesongin mukaan, jolloin saa vaihtelua ruokavalioonsa ja aina parhaimmat hyödyt sesongin raaka-aineista. Erilaisten teemaviikkojen pitäminen on myös hauskaa. Jollain viikolla voit panostaa vaikka italialaiseen ruokaan ja toisella viikolla vaikka kiinalaiseen ruokaan.

Ruokakaupat on suunniteltu siten, että kuluttaja saataisiin ostamaan mahdollisimman paljon sieltä. Kaikki on tarkkaan harkittu. Kaupoissa on leveät käytävät, jotka on suunniteltu niin, että melkein jokaisen tuotteen ohi joutuu kävelemään. Maitohylly ja kananmunat ovat usein kaupan perimmäisellä seinällä, jotta niitä hakiessaan joutuu kävelemään koko kaupan houkutusten läpi. Ostoskärryt saattavat olla todella suuria, jolloin itse tiedostamattaan ostaa aina lisää ja lisää, koska pienet ostokset näyttävät kärryssä niin vähäisiltä. Valaistus, tuoksut ja mahdollinen taustamusiikki on myös tarkoin harkittu. Yleensä kalleimmat tuotteet on aseteltu kuluttajan kannalta helpoimpiin paikkoihin silmän korkeudelle ja halvemmat tuotteet ovat alimmilla hyllyillä. Jos siis malttaa hieman kumartua, niin voi säästä paljon euroja. Kassojen viereen on myös usein laitettu erilaisia houkutuksia kuten suklaapatukoita sekä lehtiä, koska välillä joutuu kassalle jonottamaan ja silloin tulee hyllystä napattua jotain ekstraa.

Miten omaa immuunipuolustusjärjestelmäänsä voi parantaa? Vanhin konsti, jonka lähes jokainen tietää, on että yksi viinilasillinen päivässä pitää ihmisen terveenä. Pitääkö tämä paikkansa? Onko viinitilkan juominen lähes päivittäin syynä siihen, että miksi etelä-Euroopan ihmiset ovat terveempiä kuin me suomalaiset?

Kaakao pitää terveenä, mutta alkoholiannos ei

Jos haluaa vahvistaa omaa immuunipuolustusjärjestelmäänsä, niin kannattaa hörpätä tilkkanen kaakaota päivässä. Espanjassa on tutkittu, että kaakao torjuu tulehduksia, joten siitä saa suojaa sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Heidän tutkimuksessaan tehtiin testi, että 42 ihmistä joi päivittäin joko pelkkää maitoa tai sitten maitoa, johon oli sekoitettu 40 grammaa kaakaojauhetta. Ennen koeaikaa ja heti sen jälkeen koehenkilöiltä mitattiin heidän immuunipuolustustaan. Kävi ilmi, että kaakaota nauttineiden koehenkilöiden immuunipuolustus on paremmassa kunnossa kuin pelkkää maitoa nauttineiden.

Uusimpien tutkimusten mukaan se väite, että kannattaa nauttia yksi annos alkoholia päivässä pysyäkseen terveenä, on väärä. Saman hyödyn voi saada siitä, että nauttii hedelmiä ja kasviksia ja elää sydänystävällisesti. Tutkimusten mukaan alkoholin haitat peittoavat sen tuomat hyödyt, koska alkoholin käytössä tulee paljon terveysriskejä kuten syöpäriski. Aikaisemmin puhutut alkoholin käytön hyödyt, joita on kerrottu tulevan punaviinistä ja tummasta oluesta, ovat perustuneet vain niiden antioksidantteihin, joita yhtä hyvin on saatavilla kasviksista ja hedelmistä.

Yöuni on kaikista tärkein asia ihmisten hyvinvoinnille. Jos ei nuku öisin, niin ei voi elää täysipainoista elämää. Yöuni vaikuttaa todella moneen asiaan. Suurin merkitys sillä on immuunipuolustusjärjestelmällemme. Se vaikuttaa myös muistiimme sekä painonhallintaamme. Riittävällä yöunella on myös suuria sairauksien estämisvaikutuksia, se estää muun muassa sydän- ja verisuonitautia, syöpää ja diabetestä. Tästä on tehty monia eri tutkimuksia. Unirytmimme pääsäätelijä on melatoniini-hormoni, jota ihmiset aivot valmistavat.

–          Päivänvaloa kannattaa tankata silloin kun sitä on tarjolla. Eli ulkoile hieman aamupäivällä, jos se on mahdollista. Aamupäivisin valo on voimakkaimmillaan. Kun ihmisen käpyrauhanen saa päivänvaloa niin se lopettaa melatoniinin tuottamisen päiväksi ja tuottaa sitä enemmän yöaikaan.

–          Vältä liiallista kahvin ja alkoholin käyttöä. Ne aiheuttavat useille univaikeuksia tai nukahtamisvaikeuksia. Tupakointi ei myöskään edistä hyvää yöunta.

–          Illalla ennen nukkumaan menoa kannattaa sammuttaa valoja jo hyvissä ajoin ennen nukkumaan alkamista. Se auttaa melatoniinin lisääntymistä kehossa ja sitä myöden nukahtamisen helpottumista.

–          Vältä myöhäistä tietokoneen käyttöä iltaisin, sillä se ei vaikuta suotuisasti yöuneen.

–          Makuuhuoneessa täytyy olla aivan pimeää, yövaloa ei kannata käyttää.

–          Kun heräät yöllä esimerkiksi käymään wc:ssä, niin älä silloinkaan

sytytä valoa.

–          Tutkimusten mukaan ennen nukkumista meditoiminen tai rukoileminen lisää melatoniinin määrää kehossa ja auttaa nukahtamaan helpommin.

–          Melatoniinin kehittymiseen kehossa auttaa seuraavien ruoka-aineiden syöminen: kalkkuna, saksanpähkinät, auringonkukan siemenet, banaani ja maito.

Ensin meille suomalaisille tuli huima zumbavillitys. Kaikki Suomen kuntokeskuksen pursuavat zumbaajia ja tunneille jonotetaan. Tämä tanssillinen kuntoliikunta on ollut niin suosittua, että kaikki halukkaat eivät edes mahdu tunneille mukaan. Zumba on hurmannut monet jumppaajat ja zumbahysteria on irti! Jokainen kuntokeskus haluaa tarjota zumbatunteja ja osaavia ohjaajia ei löydy riittävästi.

Nyt kaikkein uusimpana harrastuksena Suomeenkin on tullut vesizumba eli aquazumba. Näitä tunteja on jo Suomessa muutamissa paikoissa tarjolla. Zumba tapahtuu siis vedessä, vedessä liikutaan tanssillisesti ohjaajan ohjaamana. Musiikki on tuttua salsaa ja reggaeta niin kuin tavallisessa zumbassakin, mutta tanssiminen hieman hitaampaa, koska vedestä tulee niin kova vastus. Tuleekohan vesizumbastakin samanlainen menestystarina kuin tavallisesta zumbasta? Hydrobicillä eli vesiaerobicilla on ainakin jo vakiintuneet kannattajansa, joten voi hyvin olla että hydrobiccaajat ainakin alkavat suosia aquazumbaa.

Aquazumba on siitä mielenkiintoista, että vedessä voi zumbata omaan tyyliinsä helpommin kuin peilin edessä ja samalla vesi tarjoaa enemmän vastusta kuin mitä tavallisessa zumbassa on. Lisäksi harrastuksena se sopii myös niille joilla on ylipainoa tai esimerkiksi nivelvaivoja.

Aloita nyt!

Tee päätös aloittaa elämäntaparemontti heti! Useat puhuvat, että pitäisi aloittaa laihduttamaan, mutta he eivät tee asian eteen mitään. Puhutaan, että aloitan sitten syksyllä, tai joulun jälkeen, tai ensi kuussa, tai ensi maanantaina… Mutta mitä tämä auttaa? Elämä on pian ohi tyytymättömänä omaan itseensä, kun päätöksen olisi voinut tehdä jo aiemminkin ja nauttia sen jälkeen keventyneestä olemuksesta. Ei ole olemassa varmasti yhtäkään ex-lihavaa ja nyttemmin normaalipainoista ihmistä, jonka elämänlaatu olisi huonontunut elämäntaparemontin jälkeen. Kaikilla taitaa olla ainoastaan positiivisia asioita kerrottavanaan.

Jos haluaa onnistua laihduttamaan ja hallitsemaan painoaan on syytä tehdä elämäntaparemontti. Ruokavaliomuutoksia, tapamuutoksia ja liikunnan lisäämistä ei saa ajatella vain kuuriluontoisena asiana, vaan ne kaikki on otettava pysyvästi osaksi omaa elämäänsä.

Kannattaa asettaa itselleen tavoite ja myös välitavoitteet. Tavoitteet eivät saa olla liian korkealla, vaan niiden täytyy olla realistisia. Jos esimerkiksi on lihonut parikymmentä kiloa viiden vuoden aikana, niin miten voisi olettaa, että nuo kilot katoavat pois yhdessä kuukaudessa. Usein on niin, että mitä hitaammin laihduttaa, niin sitä varmemmin nuo kilot pysyvät poissa. Toinen asia on myös se, että herkuttelut ja juhlahetket ovat osa elämää, joten elämäntaparemontissa ei kannata kieltäytyä kaikesta hauskasta. Laihtumisaikataulu tulee olla sen verran löysä, että laihtumisen rinnalla pystyy myös nauttimaan elämästä ja tällaisista pienistä onnen hetkistä.

Elämäntaparemonttiin kuuluvat kaksi asiaa, sekä ravinto että liikunta. Nämä ovat avaimet painonhallintaan. Kevennä ruokavaliotasi ja lisää liikuntaa! Jos esimerkiksi päivässä saa noin 500 kcal vähemmän kuin aikaisemmin, niin jo sillä laihtuu noin puoli kiloa viikossa.

Elämäntaparemontin myötä olo parantuu, sairaudet vähenevät, mieli ilostuu ja tyytyväisyys omaan itseen kasvaa. Se on remontti, johon kannattaa panostaa!

Hyvinvoinnin Tavaratalo

Hyvinvoinnin Tavaratalo on Suomen suurin luontaistuotekauppa internetissä. Sieltä löytyy laaja valikoima tuotteita ja hinnat ovat edulliset. Valikoimassa on lisäksi suuri joukko Reilun kaupan tuotteita, luonnonkosmetiikkaa, luomuelintarvikkeita ja ekologisia pesuaineita. Hyvinvoinnin Tavaratalolla on myös sellainen loistava palvelu, että heidän fytonomilleen voi soittaa arkisin kello 9 – 14 ja kysyä luontaistuotteista. Hänelle voi kertoa, että millaiseen vaivaan tarvitsee apua, niin hän auttaa valitsemaan juuri oikean tuotteen. Hyvinvoinnin Tavaratalo on suomalainen kauppa, jolla on nopea ja edullinen toimitus suoraan kotiin.

Tilaa luontaistuotteet edullisesti ja turvallisesti Hyvinvoinnin Tavaratalosta!

Fitnesstukku

Fitnesstukulla on valikoimissaan paljon erilaisia terveystuotteita ja hinnat ovat markkinoiden edullisimpia. Terveystuotteiden ja luontaistuotteiden lisäksi valikoimissa on paljon laihdutustuotteita, vitamiineja sekä kuntoiluun liittyviä erilaisia tuotteita. Ostosten teko Fitnesstukun nettisivuilta on helppoa ja maksu käy kätevästi verkkopankissa tai luottokortilla. Yli 75 euron tilauksille luvataan ilmainen toimitus.
Katso tästä Fitnesstukun edullisia ja toimivia tuotteita!

Terveyskaupat

Terveyskaupat on verkossa toimiva luontaistuotekauppa. Sen omistaa suomalainen Hämeen Luontaistuote Oy ja se on ollut toiminnassa vuodesta 1997. Heillä on valikoimassaan tutkittuja tuotteita, joita myydään Suomessa tavallisissakin luontaistuotekaupoissa. Kaikki tuotteet ovat siis turvallisia ja Suomen lakien mukaisia. Terveyskaupat tarjoaa luotettavaa ja nopeaa palvelua luontaistuotteiden ostajille.

Vitanetti

Vitanetistä voi ostaa monenlaisia luontaistuotteita. Se on suomalainen luontaistuoteverkkokauppa, joka toimii Tampereelta käsin.

Luontaispörssi

Luontaispörssi myy monenlaisia luontaistuotteita verkossa. Luontaispörssin kotipaikka on Helsingissä.

Verkkoapteekki

Verkkoapteekista voi tilata terveystuotteita, kosmetiikkatuotteita ja elintarvikkeita. Jos tilaa yli 50 eurolla, niin tuotteista saa hieman alennusta. Verkkoapteekki toimii Helsingistä käsin. Verkkoapteekki lupaa lähettää lähetykset ruskeissa paketeissa, joten jos ei halua muiden perheenjäsenten tietävän, että mistä on tehnyt tilauksen, niin sekin onnistuu.

Lehtikaali on loistava vihannes ja varsinkin talvisin se on ehdoton vitamiininlähde ja sen syömisellä on paljon terveysvaikutuksia. Kun syö 100 grammaa lehtikaalia päivässä, niin jo 20 % päivän kuituannoksesta on täyttynyt. Lehtikaalista saa todella paljon kuitua ja siten vatsa pysyy kunnossa ja ruoansulatus toimii. Lehtikaali vahvistaa myös ihmisen vastustuskykyä, koska siinä on niin paljon antioksidantteja. Lehtikaalissa on antioksidantteja jopa enemmän kuin useimmissa marjoissa, tätä ei moni ihminen varmasti tiennytkään. Erityisen paljon lehtikaalissa on c-vitamiinia ja jos lehtikaalia syö vain 40 grammaa päivässä, niin päivän c-vitamiinitarve on tyydytetty. C-vitamiini vaikuttaa jänteiden ja nivelten kunnossa pysymiseen ja erityisesti jos kuntoilee rankasti, niin täytyy huolehtia päivittäisen c-vitamiinitarpeen täyttymisestä.

Herkullinen lehtikaaliresepti:

Lehtikaalilisuke

Tarvikkeet:

lehtikaalia, omenaa, fetajuustoa, viinietikkaa, öljyä, pippuria

Pilko noin 400 grammaa lehtikaalia ja laita se marinoitumaan tilkkaan suolalla maustettua viinietikkaa. Pilko omena ja kevytfeta ja sekoita ne lehtikaalin joukkoon. Mausta tilkalla öljyä sekä pippurilla. Tämä lisuke on loistava esimerkiksi paistettujen broilerinfileiden kanssa. Kaloreita ei ole paljoa, mutta vitamiineja ja antioksidantteja sitäkin enemmän.

Kävelyä hieman aliarvioidaan kunnon kohottamisessa. Joskus kuvitellaan, että jos tahtoo nopeasti kuntoon, niin täytyy lähteä rivakalle juoksulenkille. Kun kävelee reippaasti, niin kaloreita kuluu lähes sama määrä kun silloin jos juoksisi lenkkeilyvauhtia. Kävelyä siis aivan turhaan vähätellään. Se on todella tehokasta. Kunnon kohottamisen kannalta on tärkeää kävellä usein ja säännöllisesti. Varsinkin maastossa käveleminen on erittäin hyödyllistä.

Kävelytekniikka

Kävely on kaikkein parasta silloin, kun kävelytyyli on kunnossa.

Muista kohottaa rintakehää niin, että koko kehon ryhti on suorassa. Käsiä heiluttaessa tulee huomioida se, että kädet nousevat edessä rinnan korkeudelle. Kun kävellessään käyttää käsiään voimakkaasti mukana, niin vatsa- ja selkälihakset vahvistuvat samalla. Käsien liikuttaminen myös lisää vauhtia ja kiihdyttää sykettä, mikä on kunnon kohottamisen kannalta oleellista. Selkää täytyy kiertää siten, että kun heilautat oikean käden eteen, niin oikeanpuoleisen rintakehän tulee myös kääntyä eteenpäin. Kyynärpää täytyy kiertää reilusti taaksepäin, silloin kun käsivarsi heilahtaa taakse. Askeleitaan kannattaa keinotekoisesti pidentää, jotta pakarat kuormittuvat enemmän ja kävelystä tulee tehokkaampaa. Kantapäätä täytyy myös kohottaa niin, että kävellessä aina ponnistaessa vain päkiä koskettaa maata. Kun kävelet oikein, niin sekä pakaralihakset että takareidet, etureidet, pohkeet ja vatsa- ja selkälihakset vahvistuvat.

Erilaiset kävelymuodot

Kun treenaa kuntoaan, niin täytyy kävellä vauhdikkaasti, sillä se kuluttaa eniten energiaa. Varsinkin mäkisessä maastossa käveleminen tai rappusten vauhdikas nouseminen ovat hyviä tapoja saada energiankulutus aivan huippuunsa.

Jos haluaa vain liikkua ilman kunnon kohottamis tarkoitusta, niin kannattaa kävellä rauhallisesti. Näin vahvistuvat lihakset ja nivelet ja energiaa kuluu vähemmän. Varsinkin kuntoilun lepopäivinä rauhallinen kävely on hyvä tapa helliä omaa kehoaan.

Arkiliikunta kävely on kolmas kävelymuoto. Se koostuu kaikesta kävelystä, jota ihminen arkipäivinään tekee. Näitä ovat muun muassa portaiden kipuaminen, liikunta työpaikalla paikoista toisiin, pihatöiden tekeminen ja kaupassa käyminen.

Valitse aina vähärasvaisia tuotteita. Muun muassa maitotuotteista on tarjolla paljon vähärasvaisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi maito, piimä, jogurtit ja juustot. Lihoista on myös tarjolla monia vähärasvaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi kevyt jauheliha, kanafile ja porsaan sisäpaisti. Ota aina marinoimaton versio ja mausta liha sitten itse. Kermaa voit käyttää ruoanlaitossa kuin ennenkin, mutta vaihda tavallinen kerma ultrakevyeen kermaan, jossa on ainoastaan 2 tai 4 % rasvaa. Välillä hyvän kastikkeen voi tehdä tomaattimurskastakin, joka on lähes kaloritonta.

Kannattaa aina lukea tuotteiden tuoteselosteet läpi huolellisesti, eikä uskoa suoraan tuotteessa olevaa kevyt-sanaa. Tuote saattaa kevyestä mainonnastaan huolimatta hyvinkin rasvainen.

Välipaloja kannattaa nauttia aivan kuten ennenkin, sillä silloin verensokeri pysyy tasaisena, eikä kamala näläntunne ehdi yllättää. Välipala voi olla hedelmiä tai vaikka ruisleipä kevytlevitteellä ja juustolla tai kinkulla ja kasviksilla. Välipalat kannattaa suunnitella etukäteen, jotta ei nälkäisenä päädy kaupan suklaapatukkahyllylle. Tilanteisiin kannattaa varautua hyvällä etukäteissuunnittelulla, jotta ei kiireessä tule tehneeksi vääriä valintoja.

Eineksiä ei kannata syödä ollenkaan, sillä niistä ei voi tietää, että mitä ne sisältävät. Hyvin usein niissä on paljon rasvaa ja paljon energiaa.

Suosi rasvattomia ruoanvalmistustapoja. Ruoka kannattaa grillata, keittää tai hauduttaa uunissa. Esimerkiksi paistopussissa hauduttaminen on loistava tapa valmistaa rasvatonta ja terveellistä ruokaa. Ruokia ei kannata paistaa rasvassa, sillä se on aivan turhaa rasvan keräämistä. Jos on pakko paistaa, niin kannattaa käyttää teflonpannua ja suihkauttaa siihen tarvittaessa aivan tilkka öljyä suihkepullosta.

Syö kaksi lämmintä ruokaa päivässä ja aina kunnon aamiainen, jotta ei tule naposteltua erilaisia ruokia pitkin päivää. Ota lautasmalli käyttöön eli laita aina puolet lautasesta täyteen kasviksia ja vain toinen puoli täyteen ruokaa. Älä ota lisää ruokaa, vaikka tekisi mieli. Luultavasti vatsasi on jo täynnä ja haluaisit syödä lisää ainoastaan mielihalun takia.

Alkoholin käyttöä kannattaa säännöstellä, sillä se sisältää huomattavan paljon energiaa.

Älä syö toisten mieliksi. Jos olet sosiaalisessa tilanteessa, jossa muut syövät paljon, niin sinä voit kieltäytyä syömästä. Kerro, että haluat keventää tai teeskentele vaikka päänsärkyä, jottei sinun tarvitse pakon edessä syödä.

Syö paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Varsinkin kesäaikaan kevyitä luonnonherkkuja on tarjolla joka paikassa. Niitä syödessään ilo on varmasti moninkertainen epäterveellisiin herkkuihin verrattuna.

Kevyitä vaihtoehtoja tuttujen vaihtoehtojen tilalle:

Tuoremehu – light mehutiivisteestä tehty mehu

Virvoitusjuomat – light virvoitusjuomat

Makkara – kevyt kinkkuleike tai kalkkunaleike

Viineri tai munkki – kotipulla

Sipsit – rasvaton mikropopcorn

Pasteija – leipäpala kevyillä päällisillä

Suklaapatukka – terveysmyslipatukka tai vaikka lakupötkö

Irtokarkit – pieni karkkiaski tai tikkari

Jäätelö – kevytjäätelö tai mehujää

Tuorejuusto – valitse kevyttuorejuusto ja lisää siihen vielä puolet rasvatonta rahkaa, jotta se kevenee entisestään

Laihdutus on usein päivän polttavin puheenaihe. Erityisesti alkuvuodesta ja keväisin laihdutusbuumi villitsee ihmiset. Huomataan, että itselleen on kertynyt ylikiloja ja vaatteet ehkä kiristävät hieman. Ja kesäkin on kohta tulossa, joten laihduttaminen on edessä . Rantakausi ilman muutamaa laihdutettua kiloa tuntuu hurjalta ajatukselta. Todella lihavat ihmiset saattavat herätä laihdutusajatukseen vasta pakon edessä. Heidän terveytensä ehkä reistailee tai edessä on leikkaus, jota varten on pakko laihduttaa. Jopa lapsettomuus saattaa joissain tapauksissa johtua liikapainosta, joten laihduttaminen on todella kannattavaa. On tutkittu, että jo 5 % painon lasku lisää terveyttä huomattavasti.

Laihdutuksen määritelmä on hyvin simppeli. Laihdutus on sitä, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Silloin laihtuu. Näin yksinkertaista laihduttaminen periaatteessa on. Mutta minkä takia sitten maailma on pullollaan ylipainoisia ja liikalihavia ihmisiä? Eivätkö he tiedä, että laihdutus on näin helppoa?  Vai eikö laihduttaminen sittenkään ole niin yksinkertaista?

Usein liikalihavuus johtuu siitä, että laihduttamisen koetaan olevan hyvin rankkaa. Tuntuu siltä, että hyvästä ruoasta ja herkuista ollaan niin riippuvaisia, ettei voida kuvitellakaan olla ilman niitä. Kuitenkaan laihduttajan ei tarvitse luopua kaikista herkuista. Laihduttaja voi hyvin pitää yhden herkkupäivän viikossa. Tämä on hyvä vaihtoehto pitkän tähtäimen laihdutuksessa. Toisille laihduttaminen on vaikeaa, koska heillä ei ole tarpeeksi tietoa aiheesta. He eivät ehkä tiedä, että mistä laihduttaminen kannattaa aloittaa. Tällöin kannattaa käydä juttelemassa lääkärille ja hän voi neuvoa turvallisen laihdutuksen alkuun. Toinen hyvä tapa päästää laihduttamisen alkuun ovat erilaiset laihdutusvalmisteet. Niissä on hyvin tarkasti kerrottu, että miten tulee toimia, jotta paino putoaa ja laihtuu. Laihdutusvalmisteita käyttävien ihmisten tulee olla erityisen jämäköitä ja pitkäjänteisiä. Laihdutustuloksia ei nimittäin tule aivan yhdessä päivässä. Miten monen vuoden aikana kertyneet kilot voisivatkaan lähteä muutamassa päivässä pois? Realistinen tulee aina olla. Joillekin ihmisille myös laihdutusryhmään liittyminen saattaa auttaa hyvän laihdutuksen alkuun.

Joskus laihduttamisessa voivat toimia hyvänä apukeinona erilaiset laihdutusvalmisteet. Katso tästä toimivia ja edullisia laihdutusvalmisteita!

Hyviä pikalaihdutuskeinoja ovat laihdutusvalmisteiden lisäksi erilaiset dieetit, joita voi kuitenkin yleensä noudattaa vain pari viikkoa kerrallaan. Nämä laihdutusdieetit vaativat todella hyvää itsekuria, eivätkä ole missään nimessä pysyvä ratkaisu. Pysyvä ratkaisu laihtumiseen on se, että kiinnittää aina huomiota siihen, että mitä suuhunsa laittaa. Kun syö vähemmän kuin mitä kuluttaa, niin laihtuu varmasti.

« Previous Entries Next Entries »