Easy Control laihdutusvalmiste on aivan uudenlainen laihdutustuote. Se poikkeaa kaikista muista markkinoilla olevista laihdusvalmisteista siten, että sitä on tutkittu eniten ja se todella toimii. Easy Controlin vaikutusaine on nimeltään Slendesta. Slendesta on ainut markkinoilla oleva laihdutusaine, jonka on kliinisissä tutkimuksissa todettu todella toimivan laihduttamisessa.

Slendesta lisää kylläisyyttä tuottavien aineiden määrää elimistössä ja estää niiden poistumista elimistöstä. Tätä on tutkittu muun muassa Pohjois-Amerikan lihavuustutkimusjärjestössä ja he totesivat tutkimuksessaan, että nälän tunne väheni jopa 30 %. Tämä merkittävä nälän tunteen väheneminen auttaa siihen, että jatkuvasti ei tarvitse napostella välipaloja ja ruokien annoskoot pysyvät maltillisina. Tämän lisäksi Slendesta myös alentaa aterian jälkeistä veren sokeripitoisuuden nousua ja tällä tavalla auttaa myös painonhallintaa.
Lue lisää »

Vaivaako sinua hillitön makeanhimo? Tuntuuko, että et millään pärjään ilman sokeria, suklaata, karkkeja ja keksejä? Tällainen on todella tyypillistä meille suomalaisille varsinkin vuoden pimeimpinä kuukausina. Kun ei auringonvalokaan piristä, niin on pakko saada energiaa jostain muualta. Jos makeanhimo kuitenkin alkaa häiritä liikaa elämää tai jos haluaa katkaista syömisen kierteen, niin kannattaa ottaa avuksi luontaistuotteet. Monet suomalaiset ovat nimittäin saaneet apua jatkuvaan makeanhimoon kromivalmisteista. Katsotaan, miten kromi auttaa makeanhimoon.
Lue lisää »

Kun aloittaa laihduttamisen, niin helpoin tapa päästä hyvään alkuun ja saada painon putoamisen takia lisää motivaatiota, on ylimääräisen nesteen poistaminen elimistöstä. Pitkäaikaisen herkuttelun ja syöpöttelyn seurauksena kehossa on usein paljon ylimääräisiä nestekertymiä. Ylimääräinen neste ilmenee useimmiten sormien ja jalkojen turvotuksena, tummentuneina silmänalusina sekä selluliitin muodostumisena. Nestettä kertyy elimistöön sen takia, että on syönyt liikaa ja liian suolaista ruokaa.

Kun aloittaa terveellisemmät elintavat niin kannattaa rajoittaa suolan käyttöä ja juoda runsaasti vettä. Vettä tulisi juoda yhden päivän aikana ainakin kaksi litraa. Jos haluaa saada turvotuksen ja liiallisen nesteen pois kehostaan mahdollisimman nopeasti, niin kannattaa kokeilla nesteenpoistajia. Ne ovat luontaistuotteita ja sisältävät sellaisia ainesosia, jotka on tunnettu nestettä poistavasta vaikutuksestaan. Lue lisää »