
Laihduttaminen ei ole helppoa, vaikka sen tekninen puoli on hyvinkin helppoa tehdä. Syö vähemmän kuin kulutat niin laihdut. Tämä ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin luulisi, kun joka puolella on houkutuksia ja raskas työ sekä kiireinen arki ei anna aikaa ja jaksamista laihtumiseen. Näillä yksinkertaisilla laihdutusvinkeillä saat hyvin lisäpuhtia laihdutukseen ja pääset paremmin painotavoitteisiisi jokapäiväisen arjen keskellä.
Laihduttaminen vie yleensä terveellisempään elämään. Jo pienikin laihtuminen tuo parannusta elämänlaatuun, joten kannattaa ottaa näistä vinkeistä oppia ja noudattaa niitä arkisessa elämässä.
Yksinkertaiset laihdutusvinkit
- Ensimmäinen ja paras vinkki on se, että tee päätös. Tee päätös siitä, että aiot laihduttaa. Jollei päätöstä ole, niin laihduttamisen toteuttaminen on hankalaa. Kirjoita päätöksesi paperille ja laita paperi näkyvälle paikalle kodissasi. Tee siis kirjallinen sopimus itsesi kanssa.
- Koeta saada joku ystäväsi mukaan laihdutusprojektiisi. Kaksin on aina helpompaa ja voitte tukea toinen toisianne heikkoina hetkinä. Voitte olla ikään kuin toistenne tukihenkilöt. Jos meinaa sortua syöpöttelemään, niin voi soittaa toiselle ja saada pari kannustuksen sanaa.
- Kerro laihdutuksestasi mahdollisimman monelle, niin et kehtaa olla laihtumatta ja et viitsi pyörtää laihdutuspäätöstäsi.
- Aseta tavoite ja ota aina yksi askel kerrallaan. Välitavoitteet auttavat tavoitteeseen pääsyssä ja silloin tavoite ei tunnu olevan niin mahdottoman kaukana. Aseta kilomäärä, joka on tavoitteesi ja aseta myös päivämäärä, johon mennessä se tulee olla saavutettu.
- Palkitse itseäsi hyvästä suorituksesta. Vaikka jokaisen kilon välein voit palkita itsesi pienellä ja itsellesi mieluisalla asialla. Ja viiden kilon välein voisi palkinto olla hieman suurempi.
- Juo paljon vettä. Juo aina vettä kun muistat. Pari litraa päivässä ei ole yhtään liikaa. Vesi auttaa myös hieman näläntunteeseen ja tapasyömiseen. Ennen ruokailua kannattaa nauttia lasillinen vettä, niin ei tule syötyä aterialla liikaa.
- Muista, että aamiainen on päivän tärkein ateria. Älä koskaan jätä aamiaista syömättä, sillä silloin päiväsi lähtee jo aamusta alkaen väärille urille.
- Syö usein. Syö ainakin 5 kertaa päivässä pieniä aterioita. Näin näläntunne ei koskaan pääse kasvamaan liian suureksi ja hallitsemattomaksi.
- Keitä ja grillaa ruokasi. Näillä valmistustavoilla tulee ruoastasi roppakaupalla rasvattomampaa. Kun vielä valitset rasvattomimpia liha- tai kalalaatuja, niin turhat kalorit säästyvät.
- Suosi täysjyvätuotteita ja kuitutuotteita, sillä ne pitävät nälkää loitolla kauemmin. Vaihda makaroni täysjyväpastaan ja riisi täysjyväriisiin.
- Mene ruokakauppaan listan kanssa ja syö pieni välipala aina ennen kauppaan menoa. Näin et ole liian nälkäinen ja pystyt vastustamaan nopeiden ruokien ja suklaapatukkojen houkutukset.
- Vaihda ruokalautasesi pienempään ja muista aina lautasmalli. Eli puolet kasviksia ja puolet ruokaa. Ihmisillä on nimittäin taipumus syödä lautanen tyhjäksi, riippumatta siitä, että minkä kokoinen lautanen on.
- Liiku aina kun voit. Ota arkiliikunta osaksi elämääsi.
- Suunnittele elämääsi aina hieman eteenpäin. Suunnittele etukäteen ruokailusi ja mahduta liikuntahetki mukaan.
Tsemppiä laihduttamiseen!
Onko sinulla hyviä laihdutusvinkkejä? Kirjoita alle oma kommenttisi hyvistä laihdutuskeinoista ja autat myös muita laihtumaan!
16 toukokuun, 2010 at 11:54 am
[…] Atkinsin dieetti tuntuu epäsopivalta sinulle painonpudotukseen, kannattaa katsoa myös laihdutusvinkkejä, jolla onnistuu myös pidempi aikainen laihdutus terveellisesti ilman mitään suurempia ohjeita ja […]
19 toukokuun, 2010 at 8:44 pm
[…] ja energiankulutuksessa tasapainoon. Pienemmän energiamäärän tavoittelussa voi auttaa laihdutusvinkit, joiden avulla laihduttaminen voi olla helpompaa joka päiväisessä arjessa kiireen ja stressin […]
7 kesäkuun, 2010 at 6:44 pm
[…] haluat hyviä apuja laihduttamiseen ja painonhallintaan, kannattaa lukea meidän tarjoamia ilmaisia laihdutusvinkkejä, jolla pääset hyvin alkuun omassa […]
8 marraskuun, 2010 at 8:58 pm
[…] mutta lastensa vuoksi kannattaa nähdä vaivaa. Tavoitteiden saavuttamiseksi kannattaa lukea laihdutusvinkkejä, jotta laihduttaminen onnistuu vähän helpommin arjen keskellä. Posted in laihdutus | No […]