Yleensä lasten lihavuutta tai laihuutta ei mitata normaalilla painoindeksillä. Se ei nimittäin anna oikeaa tulosta, koska lasten kasvu on vielä kesken. Painoindeksi toimii parhaiten 18 – 65 –vuotiailla. Sitä nuoremmilla katsotaan kasvukäyrää ja mitataan lasten painon ja pituuden suhdetta ja sitä, että miten se on kehittynyt vuosien aikana. Lapsen käyrää verrataan myös muihin suomalaisiin samanikäisiin lapsiin, siitä selviää että onko lapsi keskikokoinen, keskivertoa pienempi vai keskivertoa suurempi. Lisäksi voidaan mitata tarvittaessa lapsen kehon rasvaprosentti esimerkiksi käsivarresta.
Toki voi käyttää lapsen painon arvioinnissa myös BMI painoindeksiä apuna, mutta siihen täytyy muistaa suhtautua varauksella. Se ei kerro lapsen painosta koko totuutta. Painoindeksi lasketaan: paino jaettuna pituus x pituus (m). Painoindeksit ovat erilaiset tytöille ja pojille ja miehille ja naisille. Poikien ja miesten kuuluu olla painavampia kuin tyttöjen ja naisten.
Katso painoindeksilaskurilla lapsen painoindeksi. Tähän painoindeksilaskuriin voit syöttää myös lapsen iän ja laskuri laskee erikaavalla painoindeksin lapsille iän ja sukupuolen mukaan. Luku on kuitenkin suuntaa antava, mutta parempi tapa kuin laskea perinteisellä painoindeksikaavalla, jossa ikää ja sukupuolta ei oteta mitenkään huomioon.
Nuorten ei kannata kuitenkaan liian tarkkaan tarkkailla painoindeksiä ja ajatella että ovat sen takia liian painavia. Jokaisella elämänvaiheessa ja tilanteissa voi indeksi vaihdella enemmänkin. Nämä laskukaavat ovat vain suuntaa antavia tuloksia ja omasta painosta ja terveydestä kannattaa aina keskustella terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa.
28 marraskuun, 2010 at 4:12 pm
Kiitos paljon, tosi hyvä painoindeksilaskuri!
25 maaliskuun, 2011 at 2:20 pm
MISSÄ VOI EES KOKEILLA !
8 elokuun, 2011 at 9:07 pm
Minulla on bulimia , enkä ole varma olisiko turvallista laihtua vielä esim. 3kiloa ? :/ painan nyt 44kg ja olen pitkä 155 ? olisiko vaarallista laihtua vielä 3kg ?
31 maaliskuun, 2012 at 10:06 pm
164 cm
45 kg
31 maaliskuun, 2012 at 10:07 pm
^ onko normi paino
3 huhtikuun, 2012 at 3:03 pm
onko normi 48 kg ja 160 cm??
11 huhtikuun, 2012 at 7:04 pm
Haluisin laihtua (ja mun pitäis, mutten onnistu! Mikä neuvoks??? Painan 57.4 ja oon pitkä 162.5! Oon ihan liian läski. Mun pikkusiskoki on mua noin 10cm pitempi ja painaa alle 5kg mua vähemmän. Noloo vaa mennä joka paikkaa etenki rannalle bikineissä. Oon yrittäny olla syömättä mut ei sekää auta, lihoon vaa koko ajan! Syksyllä viel painoin 54kg ja oon kasvanu siit about 1,5cm. Haluisin vaik anoreksian tai bulimian et laihtuisin!! Voiks joku auttaa?
15 huhtikuun, 2012 at 6:51 pm
Painan n. 42 kg, ja olen 162 cm pitkä, olen normaali painoinen.
21 huhtikuun, 2012 at 1:10 pm
moi oon 158,4cm pitkä ja painan 45kg olenko normaali? mielestäni olen ihan normi mutta muut vihjaavat että olen ylipainoinen.
21 huhtikuun, 2012 at 2:08 pm
17v
162cm
59kg
enkä ole lihava, älkää jaksako ruikuttaa, syökää ja liikkukaa normaalisti
23 huhtikuun, 2012 at 8:16 pm
jee oon sen mukaa normi
22 lokakuun, 2012 at 10:02 pm
Kone sanoo et mä oon normi painone ku pituus on 150 ja paino 39, mut mä näytän mielestäni hirveen paksulta!!
6 marraskuun, 2012 at 6:46 pm
Voisko joku terveydenhoitaja vastata? Onko paha kun bmi on 27 onko se paha? Paljon pitäisi laihtua että olisin normaalipainoinen?
6 marraskuun, 2012 at 6:48 pm
ja ikä on 13
6 marraskuun, 2012 at 8:54 pm
Olenkos normaali?
45 kg
162 cm
Kaikki sanoo, että olen hoikka,mutta kesällä olin todella sairastua anoreksiaan… Nyt onneksi pidän itseäni normaalina, tosin aina kun syön herkkuja, tunnen että lihon….
18 joulukuun, 2012 at 12:08 am
Moro moro oon jonttu
Painan noin 85kg
Oon 175cm pitkä
Löytyy vatsa lihakset ja kaikki penkistämenee sellane 110kg ja hei lisäks oon 15 v jos valuutta hyvän kondiksen salille kaikki siitä ja syökää ja liikkulaa
26 joulukuun, 2012 at 8:07 pm
14 vuotias tyttö
172 ja 42 kg
normaali?
28 joulukuun, 2012 at 1:38 am
http://xestia.net/testit/isobmi.php
Tosta näkee onko normaali painonen
2-18 vuotiaille
13 tammikuun, 2013 at 10:38 pm
Oon 12v tyttö ja oon nyt laihtunut n.3 kuukaudessa 12kg.yritän jatkaa samaan malliin! Nyt painan 54kg ja pituutta on 160cm
25 tammikuun, 2013 at 1:46 am
Oonko alipainonen? 149 oon pitkä ja 36 painan ja ikää on sellaset 13 vuotta (: ! Terkkari sano minuu hoikaks ja alipainoseks… Kun kävin siellä terkalla olin vielä 39, mut nyt oon laihtunu 3 kiloo, vaikken ole laihduttanut, enkä haluisikaan! Mikä mulla voi olla?
10 helmikuun, 2013 at 9:44 pm
Oon n.147cm pitkä ja painan n.48kg. Ikää on 10 vuotta. Oon ko ok. Tuntuu et oisin ihan hirveen läski. Haluisin laihtuu kesäks nii ois kiva olla bikineis.
14 helmikuun, 2013 at 9:50 pm
oonko vakavasti alipainonen jos oon 41kg ja 163cm?
ikä ois 14
10 huhtikuun, 2013 at 11:06 pm
Oon ihan varmaan ylipainoinen.
159cm ja 56 kg ja 11v.
Oon ihan varmaan..
4 toukokuun, 2013 at 10:24 pm
Oon 12w ja 164cm pitkä ja painan 48kg Oonko alipainone koska mun kaikki kamut valittaa siit mulle o.O
5 elokuun, 2013 at 3:13 pm
oon 12, 158cm ja 50kg? pitäis olla norm. painone mut oon lihava mun mielestä?
9 elokuun, 2013 at 1:26 pm
oon 9 ja oon 145cm pitkä painan 46gk
9 lokakuun, 2013 at 7:28 pm
moi oon 11.v tyttö ja painan 41.5 kg oonko lihava?
31 lokakuun, 2013 at 10:29 pm
oon 14 ja oon 172cm pitkä ja painan 55kg oonko normaali painoinen ?
15 tammikuun, 2014 at 4:20 pm
Olen 12v, 165cm ja painan 60 kg..
Onko se ylipainoa?
13 syyskuun, 2014 at 9:05 pm
Oon 9v. Mä oon 130cm ja painan 47kg oonko läski..?pitäskö mun alottaa laihduttaminen?????
13 syyskuun, 2014 at 9:09 pm
Moiks! Mä oon 10v. Oon 130cm ja painan 47-48kg
Oonko ylipainonen?vastatkaa!
28 syyskuun, 2014 at 10:12 pm
Moi ! Oon 148 cm pitkä ja painan joku 38,5 kg oonko ylipainonen ? :/
14 joulukuun, 2014 at 10:38 pm
Moi oon riina ja oon 157 cm pitkä ja painan 45kg oonko ylipainonen?? :/
23 maaliskuun, 2015 at 7:43 pm
Moi oon parin kuukauden päästä 11 ja painan 42 kg oon 148cm. Oonko lihava? Must vaa tuntuu siltä. Kertokaa mulle laihdutus vinkkejä!
5 huhtikuun, 2015 at 12:02 am
Pituus: 176 cm
Paino: 68kg
Olen tyttö ja ruumiin rakenne on isältä perityt järjettömän isot/leveet kylkiluut ja sit sairaan ärsyttävä ala vatsa joka pömpöttää niin ärsyttävästi et arggh
ei hajuukaa miten saisin pois. apuja?????
18 kesäkuun, 2015 at 9:36 pm
Terve. Oon 12v tyttö ja oon 166cm pitkä ja painan 59kg. Olen normaalipainoinen mutta tunsin oloni terveellisemmäksi kun painoin alle 55kg
27 kesäkuun, 2015 at 7:30 pm
11vuotta 151 cm 41 kg. Normaali? Tuntuu vaan aina että on iha valtava maha ja läskiä joka paikassa ja jos syön herkkuja haluun vaan oksentaa. Käyn vaa’alla melkein joka päivä nyt on viime vkolla tullu 1kg lisää nyt koitan syödä mahd.vähän ja vihaan itseäni.
8 heinäkuun, 2015 at 6:28 pm
Oon 145cm pitkä ja painan 42kg, terkkari on sanonu et oon normaalipainonen mut mulla on yli-iso alamaha ja haluu sen pois mut ei oo itsekurii laihtumiseen ????
26 helmikuun, 2016 at 1:09 am
12v
165cm
57kg
Just sopiva
Liikkukaa paljon!
26 helmikuun, 2016 at 7:30 am
Oon läski ja haluaisin laihduttaa ja oon 11v 139 cm ja painan 36 kg oon läski. Oon alkanu laihdutuksen sillein että liikun syön mahdollisimman vähän sokeria ja olin 25.2.2016. Syömässä niin otin kanasalaatin. NAM. Oon läski.
21 toukokuun, 2016 at 7:43 pm
Mä painan 46kg ja oon 162kg oonko normi painonen ja oon 12v.
1 heinäkuun, 2016 at 2:58 am
Oon 15v tyttö, 155 cm ja n.40 kg. Normaali?
6 joulukuun, 2016 at 10:15 pm
Moi oon 12v tyttö oon pitkä 175cm ja painan 54 kg
26 joulukuun, 2016 at 1:21 am
Oon 151cm ja painan 79kg oon ylipainon ylirajalla ja oon 11v
31 tammikuun, 2017 at 7:59 pm
Oon 12.v
Oon semi lihaksikas mut 164cm
Ja 56kg
Oonko ylipainonen??
31 tammikuun, 2017 at 7:59 pm
Ja tyttö
31 tammikuun, 2017 at 9:59 pm
Moi!
Mä olen siis 10.v.
Oon treen tytsy C:
Eli painan 30kg!
Kaverit sanoo että liikaa on painoa. Mutta hei,kertokaas nyt te muut että miten tää asia on! Mutta jos edes joku kertoisi miten asia on niin KIITOS jo nyt!! :”D
4 helmikuun, 2017 at 12:42 am
Oon 15v., 172 cm ja painan 50 kg.
Haluisin tosissani laihtua 47 kiloon..Onko se liikaa pyydetty ikäiseltäni (en urheile, tai ole muutenkaan erityisen laiha näköinen tuttavieni mielestä).
12 maaliskuun, 2017 at 11:59 pm
Olenko lihava oon 152cm ja 48kg ja tunnen itteni tosi leveeks ja isokokoseks.. kannattaako laihduttaa edes vähän ja mikä SUN mielestä ois ihannepaino tän pitusena? Olen 13v
24 huhtikuun, 2017 at 9:06 pm
No öööö ite oon jotain 156cm (joo oon harrastanu paljon urheiluu (mut nyt vähä vähentyny) eli on kyl lihastaki xD) (oon 13v tyttö) ja painan ehkä 48-47 kg ja tunnen itteni iha ylipainoseks. Mun ihanne paino ois mul ittellä 44 tai niinku et yritän saavuttaa sen.